Henkilöstö

Opettajat:

Valmistuin tanssinopettajaksi vuonna 2008 Savonia-ammattikorkeakoulusta Kuopiosta. Ennen Lappeenrannan Tanssiopistoa olen opettanut tanssia eri ikäisille tanssinharrastajille mm. Pirkanmaan alueen tanssioppilaitoksissa.

Tanssinopettajuuden lisäksi olen toiminut laulavana tanssijana useissa näytelmissä ja musikaaleissa eri puolilla Suomea, myös koreografioiden tekeminen erilaisiin teatteriproduktioihin on tuttua. Olen yksi Lappeenrannan tanssiteatterin perustajista, tanssijoista ja koreografeista.

Lappeenrannan Tanssiopistolla opetan mm. poikien ryhmiä, showjazzia ja aikuisten ryhmiä.

anna-maria.paadar@lprto.fi
puh. 0400  962 760

Anu on valmistunut tanssiopettajaksi Savonia-ammattikorkeakoulusta vuonna 2018 pääaineenaan jazztanssi. Tanssinopettajana Anu on työskennellyt jo yli 30 vuoden ajan hyvin monipuolisesti eri tanssilajien ja eri ikäisten tanssiopppilaiden parissa.

Anu on varmasti useille edistyneemmille oppilaillemme tuttu, sillä hän opetti Lappeenrannan Tanssiopistolla vuosina 1999-2014. Tämän jälkeen hän on opettanut mm. Kouvolan tanssikouluissa sekä Keravan ja Lahden Tanssiopistoilla.

Anu Itkonen työskentelee myös koreografina ja hänen töitään on voinut nähdä mm, Lappeenrannan ja Kouvolan teattereissa.

Tanssinopettamisessa Anulle on tärkeää jokaisen hyvä olo ryhmässä ja kaiken ikäisten tanssitunneilla hän panostaakin paljon ryhmäytymiseen.

Anu kertoi, että hänestä on ihana palata Lappeenrantaan ja hän odottaa kovin uusia oppilaita ja toivoo saavansa tanssia myös tuttujen entisten oppilaidensa kanssa.

anu.itkonen@lprto.fi
045 329 3965

Esittely Arjasta tulee myöhemmin.

arja.tervo@lprto.fi
044 051 4131

Viralliselta koulutukseltani olen diplomi-insinööri, mutta elämänkoulutukseltani olen break-tanssija ja elokuvantekijä.

Breakdancea olen kotimaan lisäksi opiskellut mm. Etelä-Koreassa. Vuonna 2013 tein elokuvan Suomibreikkiä 1983-2013, joka esittelee Suomen breakdancen historiaa. Lappeenrannan Tanssiopiston ohella opetan breakdancea mm. Kouvolassa.

hiski.hamalainen@lprto.fi
puh. 050 355 1145

Olen Lappeenrannan Tanssiopiston uusi opettaja ja opetan Tanssiopistolla mm. nyky- ja jazztanssia. Valmistuin tanssinopettajaksi Saksasta Iwanson International koulusta vuonna 2019.

Tanssi on ollut elämässäni pienestä pitäen. Ennen Saksan opintoja tanssin taiteen perusopintojen jälkeen suoritin tanssilinjat Sibelius-lukiossa ja Västra Nylands Folkhögskolanissa.

Tanssi on ollut minulle aina keino kehittää ja haastaa itseäni. Opettajana olen luova ja oppilaita kannustava. Tanssin opettamisessa minulle keskeisiä asioita ovat tekniikan puhtaus, kokonaisvaltainen ilmaisu sekä hyvä energia.

ida.makela@lprto.fi
050 336 1665

Jutta opettaa Lappeenrannan Tanssiopistolla street dancen aloittelijaystävällistä ryhmää. Jutalla on kannustava sävy opetuksessa, ja hän pyrkiikin rohkaisemaan lapsia ja nuoria oivaltamaan ensin haastavalta tuntuvien liikkeiden rytmikkäästi ja ryhdikkäästi suorittamisen salat. Jutalla on paljon kokemusta kisoihin osallistuvassa ryhmässä olemisesta, ja auttaa oppilaita löytämään voimavaroja pienestä esiintymisjännityksestäkin!

jutta.nylund@lprto.fi
0405953844

Olen toiminut opiston rehtorina vuodesta 1997 lähtien. Sonja Tammelan balettikoulusta olen saanut vahvan perustan myöhemmille tanssiopinnoilleni sekä työlleni.

Olen opiskellut tanssia ja tanssipedagogiikkaa useilla kursseilla Suomessa ja ulkomailla, sekä Teatterikorkeakoulun tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella. Tanssijana olen toiminut Lappeenrannan kaupunginteatterin näytelmissä, musikaaleissa ja tanssiteoksissa.

Olen pitkään toiminut Suomen Tanssioppilaitosten liiton hallituksessa ja olen ollut mukana useissa valtakunnallisissa tanssin taiteenperusopetusta edistävissä hankkeissa. Opetan Lappeenrannan Tanssiopistolla balettia ja ohjaan tanssiharjoituksia.

kaija.kontunen@lprto.fi
040 519 4305

Olen valmistunut tanssinopettajaksi, pääaineena baletti ja koreografia Permin Taide ja Kulttuuri-instituutista Venäjällä.

Vuodesta 1996 olen toiminut lastentanssin, baletin ja karakteritanssin opettajana tanssikouluissa sekä urheiluseuroissa Imatralla sekä Lappeenrannassa.

Lappeenrannan Tanssiopistolla opetan mm. lastentanssia, tanssin perusteita ja karakteritanssia.

marina.silvennoinen@lprto.fi
puh. 045 893 9240

Mirkan oma laji on street/hip hop, jota hän on tanssinut 9-vuotiaasta lähtien. Mirka on ollut monissa projekteissa mukana (mm. Uusi Päivä-musiikkivideo) ja hän on Kotkassa ohjannut nuorten kilpailevaa 7th Street Crew -ryhmää, joka on viime vuosina hienosti sijoittunut erilaisissa tanssikisoissa.

Mirka Liljeqvist on kokenut tanssinopettaja, joka on tottunut opettamaan niin lapsia kuin aikuisia. Mirka on toiminut tanssinopettajana mm. Tanssiklubi Kotkan Hyrrissä ja Studio Dance Pitissä Kouvolassa.

Mirka kertoo, että hän kannustaa, rohkaisee ja luo tunneille mahtavat tanssimeiningit: “Joraillaan niin uusien kuin old school- biisien tahtiin.”

mirka.liljeqvist@lprto.fi
045 317 7012

Olen valmistunut tanssijaksi vuonna 2001 Balettiakatemiasta Tukholmasta ja tanssinopettajksi muutama vuosi sitten  Savonia-ammattikorkeakoulusta. Toimin tanssijana ja tanssinopettajana eri puolilla Suomea ja olen työskennellyt paljon mm. Helsingin Kaupunginteatterissa.

Lappeenrannan Tanssiopiston lisäksi opetan nykytanssia mm. Hämeenlinnassa ja vierailevana opettajana Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksella.

Lappeenrannan Tanssiopistolla opetan mm. nykytanssia ja balettia.

sini.maenpaa@lprto.fi
050 321 0323

Olen kotoisin Petroskoista, jossa 6-vuotiaana aloitin tanssiurani. Olen valmistunut tanssinopettajaksi Pietarin taide- ja kulttuuriyliopistosta, jossa pääaineinani olivat klassinen baletti ja karakteritanssi.

Nyky-, show ja jazztanssia olen opiskellut useilla kursseilla eri puolilla Eurooppaa. Keväällä 2013 täydensin tanssinopettajan koulutustani tanssitaiteen maisterin tutkinnolla Teatterikorkeakoulussa Helsingissä. Aiemmin olen toiminut tanssinopettajana mm. Mikkelissä Etelä-Savon Tanssiopistolla ja Savonlinnassa Taidekoulu Hyrrällä.

Lappeenrannan Tanssiopistolla opetan mm. lastentanssia, tanssin perusteita, balettia ja showjazzia.

vera.kontio@lprto.fi
045 893 9260

 

Muu henkilöstö:

Krista on Lappeenrannan Tanssiopiston tuottaja-tiedottaja, ja hän on Tanssiopiston yhteyshenkilö erilaisten tapahtumien, tanssiesitystilausten ja mainosmateriaalien suhteen. Yrityksienkin tyky-tanssituntien sopiminen lähtee liikkeelle ensimmäisestä yhteydenotosta, joten älä epäröi kysyä!

krista.holappa@lprto.fi
050 5050 217

Teea on Lappeenrannan Tanssiopiston huikean lahjakas puvustaja, jonka käsissä konkretisoituvat niin kevätnäytösten, tanssikilpailujen kuin muidenkin tanssituotantojen asukokonaisuudet.

teea.salin@lprto.fi
050 464 8820

Seija on Lappeenrannan Tanssiopiston oppilastoimiston esihenkilö. Hänen kanssaan oppilaat ja oppilaiden perheet voivat käydä läpi oikean tanssiryhmän valintaa sekä muuta tanssioppilaan arkeen kuuluvaa. Seija tuntee Tanssiopiston toiminnot ja lukujärjestykset etu- ja takaperin, ja auttaa mielellään myös Tossulan puolella tanssitarvikeostosten kanssa.

seija.tikkanen@lprto.fi
 050 5254 324