Kuvassa nuoret tanssijat tanssivat lavalla.

Nykytanssi

Nykytanssin voi aloittaa 10-vuotiaana

Nykytanssi on monipuolinen taide- ja liikuntamuoto, jossa yhdistetään erilaisia tanssityylejä ja -tekniikoita, parityöskentelyä, akrobatiaa ja luovaa tanssi-ilmaisua mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi. Nykytanssissa korostuvat luovuus, ilmaisu ja kokemuksellisuus.

Nykytanssitunneilla opitaan kehonhallintaa, tanssitekniikkaa ja tanssi-ilmaisua sekä tilan hahmottamista. Tanssi-improvisaatio on myös oleellinen osa nykytanssituntia.

Oppilaiden taito nykytanssille ominaiseen liikkeiden maadoittamiseen (käyttää hyväksi painovoimaa ja lattiaa) sekä taito tehdä liikkeet virtaavasti vahvistuvat. Tunneilla harjoitellaan myös tanssinumeroa esiintymistä varten. Nykytanssin ylimmillä luokilla esiintymisharjoitusten ja esiintymisien määrä lisääntyvät.

Nykytanssin aloittavilla (Nykytanssi 1 -ryhmällä) on yksi tanssitunti viikossa, jatkavilla oppilailla (tasoryhmästä 2 eteenpäin) tanssitunteja on vähintään 2 viikossa.

Tutustu lukuvuotemme rakenteeseen, kuten loma-aikoihin ja kevään tärkeisiin päiviin TÄÄLLÄ, ole hyvä.

NYKYTANSSI

RYHMÄ / Group AIKA / Time SALI / Room OPETTAJA / Teacher KEVÄT ALKAA / Spring semester begins
NYKYTANSSI 1-2 PE / FRI 17:45 - 19:00 Sali 4 Sini 9.1.2026
NYKYTANSSI 3 TI / TUE 17:30 - 18:45 Sonja-sali Anna-Maria 13.1.2026
NYKYTANSSI 3 KE / WED 16:15 - 17:30 Sali 4 Anna-Maria 7.1.2026
NYKYTANSSI 4 PE / FRI 16:15 - 17:45 Sali 4 Sini 9.1.2026
NYKYTANSSI 4 LA / SAT 10:00 - 11:30 Sali 4 Sini 10.1.2026
NYKYTANSSI 5 PE / FRI 19:00 - 20:30 Sali 4 Sini 9.1.2026
NYKYTANSSI 5 tanssiharjoitus PE / FRI 20:30 - 21:00 Sali 4 Sini 9.1.2026
NYKYTANSSI 5 LA / SAT 12:45 - 14:15 Sali 4 Sini 10.1.2026